Olen vieraillut Virossa yhteensä kaksi kertaa elämäni aikana. Ensimmäistä kertaa vierailin Virossa perheeni kanssa vuonna 2014 kesällä. Minulla ja perheelläni oli silloin kesäloma ja päätimme vain lähteä matkaan. Matkallamme ei ollut muuta tarkoitusta kuin viettää kesälomaa yhdessä. Menimme Viroon Baltic Queen- nimisellä laivalla. Oli jännittävää astua laivaan ja mennä omaan hyttiin. Matka oli mieleenpainuva ja mahtava. Seuraavana aamuna astuimme maihin ja kävimme kiertelemässä hieman kauppoja. Aikaa oli vain muutama tunti, niin ei siinä kerennyt paljoa katselemaan. Yhden eron kulttuureissa huomasin erittäin mieleenpainuvalla tavalla. Virossa ei ole makeaa vettä vaan kaikkiin vesipulloihin on lisätty suolaa.
Toisen kerran vierailin Virossa viime kesänä. Matkalla oli mukana perheeni ja tyttöystäväni. Tämä matka oli samanlainen kuin aiemmin eli menimme Baltic Queen laivalla Viroon ja yövyimme laivassa. Seuraavana aamuna kävimme kiertämässä maissa ja aikaa oli taas liian vähän. Sadama Marketissa ostelimme halpoja tuliasia kotiin vietäviksi. Molemmat matkat olivat mieleenpainuvia ja onnistuneita. Suosittelen Virossa käymistä kaikille jotka haluavat nopeasti vaihtaa maisemaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti